Puheenjohtaja
Heips, olen Nina Kauhanen Hämeenlinnasta. Monille pulisteille varmasti jo tuttu vuosien varrelta.
Oma lauma koostuu viidestä kotona asuvasta pulista sekä yhdestä sijoitusnartusta sen lisäksi kotonamme vipeltää lauma muun rotuisia, eli avopuolisoni sekarotuinen, saksanpaimenkoira ja kaksi greyhoundia. Laumamme viimeistelee kaksi maatiaiskissaa.
Pulimainen elämäni alkoi v. 2002 kun ensimmäinen puli tuli taloon ja jotenkin sen myötä olen ajautunut syvemmälle ja syvemmälle pulimaailmaan. Alkuun koiramäärä lisääntyi. Sitten tuli kasvattajahaaveet ja suoritin kasvattajan peruskurssin ja hain kennelnimen (kennel Pultzarin). Jossain vaiheessa aloin pitämään UPK:n lehdessä pulipalstaa ja päädyin UPK:n hallitukseenkin. Ja kun pestini siellä päättyi niin ei mennyt kauaakaan kun huomasin olevani tässä uudessa luottamustehtävässä!
Visioni Pulit ry:n suhteen on suuret, toivottavasti edes osa niistä saadaan toteutettua. Yhdistys on viettänyt hiljaiseloa pari viime vuotta ja sen takia nyt ollaan ikään kuin uuden alun edessä. Haluaisin nähdä yhdistyksen mahdollisuutena liittää pulisteja eri tapahtumien avulla yhteen, tarjota laadukkaita koulutuksia ja tuoda pulien harrastusmahdollisuuksia esille, sekä toimivan Unkarinpaimenkoirat ry:n kanssa yhteistyössä. Yhdistyksemme on pieni, mutta toivottavasti jäsenistömme on aktiivinen niin saadaan paljon kivoja pulitapahtumia ympäri Suomen!
Itse olen monissa Pulit Ry:n tulevissa tapahtumissa mukana, eli tervetuloa uudet ja vanhat pulistit, tapahtumissa nähdään!
Nina ja Popsu "Portiers Oboy-Romai" |
Varapuheenjohtaja
Heippa, olen Leanna Haarni. Asun perheineni Lempäälässä, pienessä Säijän kylässä. Perheeseeni kuuluu puoliso Janne sekä lapset Atte ja Elsa. Puleja meillä on kaksi; 5-vuotias uros Dongó sekä 3-vuotias narttu Monda. Lisäksi maatilallamme on lampaita, kanoja, kissoja, pari kania ja gerbiiliä.
Kun viisi vuotta sitten haimme Dongon Unkarista, asuimme vielä Helsingissä. Vitsailimme, että tokihan paimenkoiralle täytyy hankkia lampaita. Eikä Dongon tulosta mennyt kuin vuosi, kun löysimme pienen maatilan läheltä kesämökkiämme ja muutimme maalle. Kohta haettiin sitten jo ensimmäiset lampaatkin!
Pian tuli Dongolle kaveriksi pulinarttu Monda, myöskin Unkarista.
Puliemme kanssa vietämme pääasiassa tavallista maatilan arkea, jonkun verran olemme harjoitelleet paimentamista ja käyneet tokoilemassa, tosin ei enää viime aikoina.
Kasvattajakurssinkin olen käynyt ja kennelnimihakemus on vireillä, vaikka pentusuunnitelmia ei näillä näkymin olekaan.
Pulit ry:ssä olen ollut mukana alusta asti ja odotan nyt innoissani, että saamme heräteltyä taas henkiin muutaman vuoden hiljaiseloa viettäneen yhdistyksen. Tervetuloa joukkoon kaikki, niin uudet kuin vanhatkin pulistit!
Csikasz Dongó ja Leanna |
Hei, Olen Suvi Saukkoriipi Helsingissä asuva lappilainen ja aloitteleva puliharrastaja. Arkea pyöritämme kahdestaan ainokaisen pulini maszkos fako Aavan kanssa.
Ensikosketuksen puleihin sain noin vuonna 2009, kun tutustuin ystäväni kautta Huopatassun kennelin Hannaan. Onnellisten sattumusten myötä luokseni muutti jouluna 2009 pulineiti Huopatassun Aava. Aava on ensimmäinen koirani eikä ole tosiaankaan päästänyt minua ensikertalaisena helpolla. Ainutlaatuisella ja hauskalla persoonallaan hän on kuitenkin saanut minut täysin ihastumaan tähän unkarilaiseen paimenkoirarotuun. Toivon saavani elää pulimaisia hetkiä myös tulevaisuudessa ja jossain vaiheessa kasvattaa perhettämme toisella karvatassulla.
Aavan kanssa olemme harrastaneet agilityä, mutta tällä hetkellä panostamme hallittavuuden parantamiseen ja tokoiluun omaksi iloksi sekä pitkiin kävelylenkkeihin ja aloittelemme parhaillaan myös juoksukautta. Itseä on alkanut kovasti kiinnostamaan jäljestys ja sitä olisikin tarkoitus seuraavaksi kokeilla.
Olen aina ollut kiinostunut koirista sekä mahdollisuuksista niin käyttö- kuin harrastuskoiratoimintaan ja järjestötoimintakin on alkanut siinä sivussa kiinnostamaan. Pulit ry:hyn olen lähtenyt untuvikkona innolla mukaan. Odotan mukavaa ja rentoa touhuamista pulien parissa! Tapahtumiin pyrin osallistumaan sen mitä kiivaalta opiskelutahdiltani vain suinkin pystyn.
Suvi ja Huopatassun Aava |
Jäsen
Hei, Olen Hanna Janger Rovaniemeltä. Avomieheni lisäksi laumaamme kuuluu tällä hetkellä neljä pulia: Eimi (8v), Narukerän Diiva Donna "Dido" (5v) sekä puolivuotiaat sisarukset Huopatassun Biescas ja Bilbor.
Ensimmäisen pulini Eimin ansioista pääsin Etelä-ja Keski-Suomessa asuessani tutustumaan useisiin pulisteihin ja kiinnostus rotua sekä koiran kanssa harrastamista varten on siitä lähtien vain kasvanut. Pulissa minua viehättää ennen kaikkea persoonallisuus ja temperamenttisuus. Paluu pohjoiseen on tapahtunut, mutta paluuta "pulittomaan" elämään ei ole näkyvissä.
Omien pulieni kanssa nautimme metsä- ja juoksulenkeistä sekä sadelenkkien välttelystä. Eimin ja Didon kanssa harrastamme pääsääntöisesti agilitya ja tokon treenaaminen on tähän mennessä aina jämähtänyt ALOkas luokkaan ohjaajan motivaatiopulan vuoksi. Pentujen kanssa on aloitettu tutustuminen agilityyn ja tokoon. Aika näyttää löytääkö Bilbor itselleen sopivan kodin ja tuleeko Biescaksesta harrastuskoiraa vai alkaako pentuna leikattu jalka vaivaamaan agilityn harrastamista. Ihania persoonia ovat kuitenkin kaikki!
Olen kasvattanut kaksi pentuetta kennelnimellä Huopatassun ja seuraava pentue on sitten joskus hamaassa tulevaisuudessa. Pulit ry:ssä olin yksi perustajajäsenistä ja nyt taas mukana hallituksessa. Toivottavasti saamme herätettyä yhdistyksen eloon ja tuotua pulisteja yhteen erilaisten tapahtumien ja teemojen ympärille. Pohjoisen sijainnin vuoksi oma konkreettinen osallistuminen toiminnan järjestämiseen on luultavasti vähäistä, mutta toivon voivani olla hyödyksi yhdistykselle muilla tavoilla. Toivon kaikille mukavia pulimaisia hetkiä koirienne kanssa!
Jäsen
Tervehdys Viljaperältä! Olen Kati Taipale, ja yksi Pulit ry:n perustajista, ja näin siis pidän yhdistystä melkein lapsenani :) Kiva että saatiin vireät uudet toimijat, ja heti kesälle kivoja tapahtumia useilta eri alueilta. Varmasti löytyy jokaiselle jotakin :)
Perheeseeni kuuluu miehen ja kolmen lapsen lisäksi tällä hetkellä kuusi mustaa pulia. Pulimainen elämäni alkoi Peetun myötä, joka odotteleekin jo elämänsä 12. kesää. Lisäksi meillä on tallissa vaihteleva määrä pupuja. Asumme siis maalla, keskellä ei-mitään, Jyväskylän laitamalla. Kennelnimi minulla on ollut ikuisuuden, mutta ensimmäisen pentueen aika oli vasta 2009. Tällä hetkellä on maailmalla kaksi pulipentuetta, eikä kiirettä seuraavalle ole. Kotona olevien koirien lisäksi minulla on muutamia narttuja varttumassa hyvissä sijoituskodeissa, joten toivottavasti tulevaisuutta pienimuotoiselle kasvatukselle on odotettavissa vielä vastaisuudessakin. Osa koirista niin kotona kuin sijoituksessa on haettu Unkarista, ja vierailenkin siellä säännöllisesti tapaamassa kasvattajia ja harrastajia. Kummastakin pentueestani on 'jäänyt' pojat varttumaan peräkammariin, ja pitävät meitä kivasti vireessä ja vauhdissa.
Omien koirieni kanssa harrastan pääasiassa näyttelyitä, ja niitäkin nykyään lähinnä sen verran ettei pääse asia unohtumaan. Muutoin vietämme leppoisaa maalaiselämää ja lapsiperheen arkea, ja pulit vahtivat pihassa. Nyyti-Nyttyrän kanssa olemme käyneet myös mejä-metsällä, ja siitähän mummukoira nauttii kovasti.
Monenmoisissa koirapuuhissa olen mukana muutenkin. Aktiivisesti paikallisessa koiraharrastusyhdistyksessä ja tärkeimpänä ehkä Suomen Kennelliiton pätevöimänä kennelneuvojana omassa kennelpiirissäni. Myös Pulit ry:ssä haluan olla mukana edelleen, ja talkoissa ja tapahtumissa osallistujana ainakin. Ja toivon että uudelleen tämä yhdistys auttaa puliharrastajia verkostoitumaan ja kerääntymään ajoittain tämän huikean rodun tiimoilta yhteen :)
Varajäsen
Moi! Olen Salla Koski ja asun Jyväskylän keskustassa kerrostalossa. Tämän hetkinen kokoonpanomme käsittää yhden kotona ja yhden naapurissa omillaan jo asuvan tyttären sekä kolme pulityttöä. Killi täyttää 10, Pilvi on 3 ja Pilvin tytär Piper 8kk. Ensimmäinen puli meillä kotona oli Vajani Derce, joka viipyi karanteenissa puoli vuotta matkalla Unkarista Ruotsiin. Sen jälkeen niitä onkin kertynyt mystisesti yksi toisensa jälkeen, vaikka en ole ollut välttämättä koiraa ottamassa ;).
Meillä pulien kanssa harrastetaan vain näyttelyitä ja niitäkin suht harvakseltaan. Pilvin kanssa on käyty kokeilemassa paimennusta, seuraavaksi on Piperin vuoro. Pääsääntöisesti keskitymme vapaamuotoiseen ulkoiluun ja lenkkeilyyn. Tosin ainesta näissä olisi moneenkin lajiin, mutta omistajalta se vaatisi vähän viitseliäisyyttä.
Kennelnimi minulla on ollut parikymmentä vuotta, mutta kasvatus jäi pariin skyepentueeseen aikanaan. Mutta kuka tietää jos joskus vielä...